Bellmanssällskapet

Fredmanin Epistoloiden päähenkilö on Tukholma – suokaa anteeksi, Ulla, Movitz, Mollberg, Fredman itse ja muut. 

Tukholma oli 1600-luvulla Ruotsin suurvallan pääkaupunki. Tänne sijoittui valtakunnan hallinto, jota oli laajennettu huomattavasti. Mannermaisten tapojen mukaan aatelisto rakennutti kaupunkiin palatseja valvoakseen omia etuja valtiopäivillä ja valtakunnan­neuvostossa ja osallistuakseen hovielämään ja hallintoon. Asukasluku kasvoi ja kaupunki laajeni kangasmaille. Etenkin ylikäskynhaltija Claes Flemingin aikana 1640-luvulla perustettiin suuria suorakaiteen muotoisia kortteleita jopa kauas varsinaisen kaupunki­asutuksen ulkopuolelle. Korttelien välillä oli leveitä katuja. Kaupungista piti saada edustava, koska se oli julkinen tila, jossa valtakunnan hallinto ja johtava sääty toimivat. 

1700-luvulla Tukholmaa kohtasi moni vastoinkäyminen. Ruotsin suurvalta hajosi ja kaupunkia kohtasi vaikeat ajat nälkä- ja pulavuosien muodossa. Rutto koetteli kaupunkia 1710–1712. Tuhoisat tulipalot riehuivat; 1723 paloi Katarinan seurakunta, 1751 Klara ja 1759 Maria. Tätä seurasi köyhät ajat ja jälleenrakentaminen eteni hitaasti.

Petrus Tillaeus General Charta öfwer Stockholm med Malmarne Åhr 1733

Tukholmassa oli 1700-luvulla noin 70 000 asukasta. Kaupungin luonne oli muuttunut. Uusi linna ja muita klassisen tyylin rakennuksia oli pystytetty ja lisää seuraisi. Siltojen välinen Tukholma (nykyinen Vanha kaupunki) oli kivikaupunki. Vuoden 1763 rakennusjärjestyksen mukaan kivitaloasutusta suositeltiin koko kangasmaille, paitsi jos perussuhteet tekivät tällaisen rakentamisen mahdottomaksi. Suosituksesta tosin usein viis veisattiin, mikä johti puuhökkelien yleisyyteen Södermalmin turvallisella kallioselänteellä.

Kaupungin ominaispiirteet näkyivät vain Stadsholmenia lähimmissä osissa. Etelässä oli eniten kortteleita. Pohjoisessa oltiin jo Klara Norra Kyrkogatain kohdalla maaseudulla. Kungsholmen oli maalaisidylli ja Ladugårdslandet-kaupunginosassa näkyi vain pieniä mökkejä ja laitumia. Kaupunkiasutusta lähinnä oli tupakkaviljelmiä ja niiden takaa alkoivat kangasmaiden maatilat. Reuna-alueilla olevat järvet olivat likaisia ja levittivät tartuntoja. Tuberkuloosi ja epidemiat olivat tavallisia ja hautapaikoista oli pulaa.

Kaupungin puhtaanapito oli kelvotonta, mutta silti ”hävyttömästä puhdistuksesta” valitettiin, kun talonomistajat antoivat piikojensa jynssätä rappua ja katua talojensa edustalla ennen sunnuntaipyhää; lika lensi ympäriinsä joka lauantai-ilta ja ohikulkijat ryvettyivät. Iltaisin kaupungissa oli pilkkopimeää. Kaupunkikortteleiden talonomistajat oli velvoitettu talvisaikaan pitämään palavia lyhtyjä joka 30. askeleen kohdalla pimeäntulon ja keskiyön välillä, paitsi kuun paistaessa. Nämä yksinkertaiset lyhdyt eivät loistaneet kauas, mutta niiden mukaan pystyi ehkä suunnistamaan. 

Sisätiloissa töitä tehtiin avotakan, kaakeliuunin tai itsevalettujen talikynttilöiden heikossa valossa. Lämmitys ja ruoanlaitto vaativat suuria määriä polttopuita. Kaupunki­kortteleissa oli puuvaja, talli, varasto ja muita ulkorakennuksia. Kanoineen, hevosineen, lehmineen ja sikoineen sisäpihat muistuttivat maatiloja. Kuolleisuus oli korkea ja lapsi­kuolleisuus Pariisin jälkeen Euroopan korkein. Asukaslukua tasapainotti kuitenkin muutto maalta kaupunkiin ja maahanmuutto. Talvisin pysyteltiin sisätiloissa ja asuttiin ahtaasti, jottei kaikkia huoneita tarvitsisi lämmittää. Taloja ei tuuletettu ja peseydyttiin niin vähän ja harvoin kuin mahdollista. Kaakeliuuneissa poltettiin hyväntuoksuisia aineita, jotta haju peittyisi. Perusteellinen siivous, lattioiden pesu, tuuletus, pyykinpesu ja peseytyminen kuuluivat kesäaikaan. Kodeissa barokinaikaiset seinään kiinnitetyt penkit, arkut ja painavat kaapit korvattiin irtonaisilla huonekaluilla, kuten tuoleilla ja lipastoilla. Jos oli varaa, tuolien pehmusteet verhottiin silkillä.

Pehr Hilleström En piga höser såppa utur en kiettel - i en skål, 1700-talets mitt

Palvelusväen viikon ruokalista saattoi näyttää tältä: sunnuntaina kaalikeittoa läskillä, maanantaina lämmitettyä keittoa, tiistaina keittoa ja suolattua lihaa, keskiviikkona lämmitettyä keittoa, silliä ja perunaa, torstaina hernekeittoa ja sian sisäelimistä valmistettua makkaraa, lauantaina olutjuustoa, perunaa ja silliä. Ruoka oli hyvin suolattua. Carl Michael Bellman kirjoittaa omasta ruokavaliostaan, että ”syö ruokahalun mukaan vähän ja hyvin, sunnuntaisin keräkaalia – torstaisin herneitä, lauantaisin silakoita”. Vuoden 1724 koulu­järjestyksen mukaan vanhempien piti opettaa lapsensa lukemaan, lukkari auttoi katekismuksen opettelussa ja papit tarkastivat osaamisen. Lopulta seurakunnat velvoiteltiin palkkaamaan opettaja. Yläluokkaan kuuluvat perheet ja kasvava keskiluokka hankkivat kuitenkin lapsilleen yksityisopettajan.

Tukholma oli pääkaupunki ja työtilaisuuksia oli sen mukaan: Linna oli suuri työnantaja samoin kuin valtion laitokset. Aatelistolla ja rikkailla kauppiailla oli suuret taloudet ja heillä, kuten myös valtion virkamiehillä, oli palvelusväkeä ja kaikki kuluttivat mitä ympäristö tuotti. Näin monet kauppapuodit, tuontiliikkeet ja tehtaat työllistyivät, kuten myös käsityöläiset kisälleineen, pyykkärit, parturit, kuskit ja ”soutajamatamit”, jotka kuljettivat ihmisiä ja tavaraa vesillä. Kustaa III:n erinomainen kulttuuripolitiikka toi kaupunkiin näyttelijöitä, ooppera­laulajia, taidemaalareita, kuvanveistäjiä, tanssijoita, teatterityöntekijöitä jne. Kangasmaille perustetut tehtaat tarjosivat uudentyyppistä työtä. Vilkas satama tarjosi myös hyviä työmahdollisuuksia, niin kuin myös telakat, jotka valmistivat aluksia kuninkaalliselle laivastolle. Laivasto oli näkyvä osa kaupunkikuvaa. Tukholma oli varuskuntakaupunki ja sotilaita ja matruuseja univormuissaan tuli vastaan joka paikassa. Työaikoja ei ollut; ne tulivat vasta teollistumisen myötä. Puotiapulaiset tekivät töitä niin kauan kuin asiakkaita riitti, palvelus­väellä ei varsinaisesti ollut vapaa-aikaa ollenkaan, virkamiehet kävivät konttoreillaan mielensä mukaan. Mutta kun työtehtävistään saattoi irrottautua, pääkaupunki tarjosi monia huveja: tanssiaisia julkisissa juhlatiloissa, kuten Kungsträdgårdenin Börssalenissa ja Vauxhallenissa, kapakoita, keilapelejä, konsertteja, teatteriesityksiä ja retkiä laitakaupungin viheralueille.

Tulipalot ja toistuvat laskukaudet suistivat monien kaupunkilaisten yksityistaloudet vararikkoon. Juopottelu ja siveettömyys levisivät ja kaupunkikuvassa näkyi yleisesti tunnettuja syrjäytyneitä henkilöhahmoja, joista Bellman lauloi. Tukholmassa oli yli 700 kapakkaa, eli yksi jokaista sataa tukholmalaista kohden. Anniskeluravintolat olivat enimmäkseen pieniä ja niitä pyöritti esimerkiksi henkilö sivutulona tai leskinainen, joka sopivassa huoneessa tarjosi ryypyn ja voileivän syltyllä. Kahviloissa keskusteltiin ajan tapahtumista ja kaupungin juoruista ja luettiin lehtiä, jotka alkoivat ilmestyä vuoden 1766 painovapaus­säädöksen voimaantulon jälkeen. Bollhuset-nimisessä rakennuksessa esitettiin ranskalaista teatteria vuodesta 1737 lähtien, mutta 1773 Kustaa III perusti Kungliga Teaternin, jossa esitettiin sekä puhenäytelmiä että oopperaa ruotsiksi. Myös Bellman kirjoitti tusinan näytelmiä, joista useimmat oli tarkoitettu ystäväpiirissä esitettäviksi, mutta jotkin myös kuninkaalle ja hoville. Bellman itse esitti loisteliaimman osansa kaupustelijana Carl Israel Hallmanin näytelmässä Tillfälle gör tjuven. Roolitulkinta oli suurimmaksi osaksi improvisointia.

Kaupungin ympärillä oli viheralueita, jonne tukholmalaiset saattoivat tehdä retkiä. Hagan alueelle, joka vielä 1760-luvulla oli metsäseutua, perustettiin 1780-luvulla englantilaistyylinen puisto, jonne Kustaa III suunnitteli omaa Versailleaan. Djurgården oli vielä enimmäkseen metsää, mutta siellä oli pieni esikaupunki, jota kansoitti meluisa ja siveetön väestö. Tällä sijaitsivat Bellmanin runoista tutut Gröna Lund ja Dunderhyttan (nykyään Hasselbacken), kaksi monista salakapakoista. Virallisesti kapakoita ei ollut ollenkaan. Viinan tuominen Djurgårdeniin oli jopa laissa kielletty.

Tukholma oli Ruotsin johtava kauppakaupunki. Yhä useammat rikastuivat tuotevalmistuksen ja kaupan myötä. Tukholman asema Norrlannin ja Suomen tapulikaupunkina ja ulkomaan­kauppa sataman espanjanmatkaajineen tarjosi tuottoisan toiminta-alueen dynaamiselle kauppiassäädylle. Rikkaimmat kauppiaat asuivat Skeppsbron komeissa taloissa, joissa oli tilat omalle kauppatoiminnalle sekä edustuskerroksia omistajaperheelle. Niin kutsuttu ”Skeppsbron aatelisto” oli jopa rikkaampaa kuin useimmat varsinaiset aateliset. Kauppiaiden espanjanmatkaajat matkasivat ehkä Cadiziin, jossa Bellmanin setä Jakob Martin Bellman oli konsuli. Slussenilla oli rautavaaka, jolla Bergslagenin rauta punnittiin ennen maastavientiä. Täällä oli maailman suurin rautatuotevarasto. Kaduilla ja satamassa kuuli monia kieliä. Tukholmassa on alusta alkaen ollut vähintään noin 5 % suomenkielisiä asukkaita. Bellmanin aikana Tukholma oli myös Ruotsin kuninkaalle kuuluvan Pommerin pääkaupunki, ja pommerilaiset hakeutuivat Tukholmaan tehdäkseen uraa ja asettuakseen asumaan sinne. Muun muassa hollanti, venäjä ja tanska tulivat kaupungissa kauppaa tekevien tai sinne asettuvien muiden ihmisten mukana. Hovissa ja ylempään yhteiskuntaluokkaan kuuluvissa perheissä puhuttiin mielellään ranskaa. Kun kokoonnuttiin valtiopäiville, kaupungin täytti neljän säädyn edustajat: joka aatelissuvun päämies, kaikki piispat ja korkeat papit, porvareita kaikista kaupungeista ja talonpoikia kaikista maakunnista, ja he esittelivät paikallisia asuperinteitään. Säätyerojen tasoittuminen vuosisadan lopulla uhkasi kuitenkin vanhaa säätyjakoa. Talonpojat tulivat rikkaammiksi, perinteisestä porvaristosta, käsityöläisistä ja kauppiaista, tuli tehtailijoiden ja pääomanomistajien taloudellisesti liehittelemiä ja aatelisto menetti monia etuoikeuksistaan. Samalla muodostui uusi ”keskiluokka”, johon kuuluivat kaikki upporikkaista Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian johtajista, panimon- ja ruukin­omistajista ja julkaisijoista nuorempiin, alempiin hallinnon virkamiehiin, joihin Bellmankin kuului. Hän ja hänen kaltaisensa raatoivat vuosikausia palkattomina ylimääräisinä virkailijoina odottaessaan ylennystä vakinaiseen virkaan, josta sai minimaalista palkkaa. Odottaessaan ylennystä, jota eivät välttämättä koskaan saaneet, he sinnittelivät lainojen avulla kattaakseen toimeentulonsa. Bellman työskenteli valtion virkamiehenä vuodesta 1758 (valtionpankissa, teollisuuskonttorissa, tullin johtokunnassa ja lopulta Kuninkaallisten arpajaisten sihteerinä), mutta palkkaa hän ei saanut ennen kuin vuonna 1768, jolloin hän sai vakituisen viran kopioijana.

Johan Sevenbom, Utsikt från Brunnsbacken över Saltsjön, Stockholm, 1770-talet

Linna oli kaupungin hienoin rakennus. Loistokkaan hovielämän keskipiste oli yksinvaltias kuningas Kustaa III. Vuoden 1772 vallankeikauksen jälkeen monissa kaupungin piireissä elätettiin suuria toiveita hänen poliittiseen persoonaansa suhteen ja yleinen optimismi leimasi hänen hallintoaikansa alkuosaa. Pysyvä panos kaupungin ja valtakunnan hyväksi oli hänen erinomaisesti suunniteltu ja suunnitelmallisesti toteutettu kulttuuripolitiikkansa. Tästä ovat todisteita esimerkiksi Ruotsin akatemian, Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian, ja kuninkaallisten teattereiden perustaminen, samoin kuin kaupunkisuunnittelutyö. Uusi sukupolvi kirjailijoita, muusikkoja, näyttelijöitä, oopperalaulajia, säveltäjiä, arkkitehtejä, kuvanveistäjiä, taidemaalareita ja muita taiteilijoita loi parin vuosikymmenen aikana kustavilaisen klassisismin. Tästä näkökulmasta Tukholma oli loistokas kaupunki.

AIHEESTA LISÄÄ RUOTSIKSI:

Afzelius, Nils, ”Stockholmsskildraren Bellman”, ur Sankt Eriks årsbok 1951, Stockholm 1951

Afzelius, Nils, Staden och tiden. Studier i Bellmans dikt, Stockholm 1969

Bellman var där. En vägvisare till Bellmansmiljöer i och kring Stockholm, sammanställd av Marie Louise Andersén, Bo G Hall, Olof Holm och Torkel Stålmarck och med fotografier av Julie Rito, Värnamo 1997

Britten Austen, Carl Michael Bellman. Hans liv, hans miljö, hans verk, Malmö 1970

Lundin, Claes och Strindberg, August, Gamla Stockholm. Anteckningar ur tryckta och otryckta skällor framletade, samlade och utgifna af CL och AS, Stockholm 1882

Schück, Henrik, ”Stockholm på Bellmans tid”, ur Bellmansstudier [Första samlingen], Stockholm 1924

Selling, Gösta, Johansson, Gotthard och Axel-Nilsson, Göran, Si Ulla dansar. En bilderbok om Bellmans Stockholm, Stockholm 1945

Svanberg, Victor, ”Stockholms förfall och Bellman”, ur Kring Bellman, red Lars-Göran Eriksson, Stockholm 1961

Söderberg, Elov, Stolta stad. Glimtar från Bellmans Stockholm idag, Stockholm 1988

Yppighet och armod. Sankt Eriks årsbok 1994, Stockholm 1994